Antti Salmenlinna 1897 - 1968 taiteilija

Arkkitehti, taiteilija Antti Salmenlinna asui Helsingissä. Ehkä hän oli silloisen pitäjämme kirkkoherran Tauno Vartian tuttavia.

Muistan hänen käyneen meillä Tauno Vartian kanssa. Ehkä se oli sota- tai ainakin pula-aikoja, koska kirkkaasti valaisevat kaasulamput oli siirretty kaappiin. Paloöljy oli säännöstelty, ja tuvassa paloi pieni öljylamppu. He tulivat tervehtimään ja tutustumaan meidän vanhaan tupaan. Taskulampulla valottaen hän tutki esim. kaapit, joista suurin osa oli isoisän tekemiä. Hän tarkasteli huolella ylisänkyjen ja päreorsien koristeleikkaukset ja maalaustekniikan (puukampatekniikan). Hän oli kiinnostunut.

Myöhemmin, niin kuin tiedetään, häntä pyydettiin suunnittelemaan Lehtimäen kirkon korjausta, joka sitten toteutettiin 40-luvun loppupuolella hänen ohjeittensa mukaisesti. Katto- ja lehterimaalaukset kertovat omaa kieltään hänen kyvyistään. Silloin tehtiin mm. urkulehteri, kirkkoon kulku ohjattiin tapulin läpi, kirkon sisälaudoitukset poistettiin hirsien päältä ja ne veistettiin uusiksi. Kirkon vaiheista onkin ilmestynyt oma historiaopus.

Vuonna 1947 Lehtimäen Nuorisoseura täytti 50 vuotta. Järjestettiin juhlat. Seura toimi silloin virkeästi. Osallistuttiin myös maakunnallisiin juhliin, tanhuten, voimistellen suurina joukkoina Suomen lippu ja nuorisoseuralippu hulmuten.

Lippuun piti saada oma tunnus. Isäni kääntyi Salmenlinnan puoleen. Yhdessä neuvotellen se hahmottui, ja taiteilija Salmenlinna piirsi kauniin tunnuksen. Siinä kuvataan Pohjanmaan, Savon ja Hämeen vaakunoiden avulla pitäjän väestön muodostumista. Mäellä palaa valistuksen tuli. Seuran perustamisvuosi oli 1897. Vaakunaa reunustavat vihreät lehdykät.  Kuvio ommeltiin käsin lippuun Suomen Käsityön Ystävissä Helsingissä.

Kuvat: Heikki Honkola

Lippu oli hyvin kaunis. Lipun vihkiäiset pidettiin syksyllä 1947. Juhlassa puhui Aleksi Kultalahti. Valokuvakin otettiin, ikävä ettei se onnistunut. Muutaman vuoden päästä lippu paloi erään kodin tulipalossa.

1950-luvun loppupuolella ryhdyttiin suunnittelemaan omaa vaakunaa Lehtimäen kunnalle.
Jälleen käännyttiin taiteilija Salmenlinnan puoleen. Vaakunan suunnittelu on tarkkaa puuhaa. Siinä on omat sääntönsä. On myös varattuja kuvioita ja muita säädöksiä. Harrastelijoilta ei tämä työ onnistu.

Salmenlinna teki vaakunasta erilaisia luonnoksia. Hän lähetti niitä isälleni. Vaakunassa kuvataan kolmen heimon rajamailla sijaitsevan kunnan kahta virallista kylää, Lipon kylää ja Lehtimäen kylää. Lehtimäellä sijaitsee myös Eteläpohjanmaan korkeimpia kohtia, Suokonmäki. Kirjeenvaihtoa käytiin puolin ja toisin. Kaikkea ei hyväksytty. Vaakunakomitea käsitteli luonnokset. Lehtien muotoa täytyi muuttaa, koska vaakunoissa ei hyväksytty esim. koivun lehtikuvioita. Näin muotoutui Lehtimäen vaakuna, joka nyt on kunnantalomme julkisivulla.
 
 

Ministeri Eino Uusitalo, silloinen Lehtimäen kunnanvaltuuston puheenjohtaja, paljastamassa Salmenlinnan käsialaa olevaa Lehtimäen  kunnan vaakunaa 1950-luvun lopulla.

Kuva: Lehtimäen kunnan arkisto

Tuli vuosi 1962. Lehtimäellä valmisteltiin kolmen pitäjän, Lehtimäen, Soinin ja Töysän, yhteistä maatalousnäyttelyä. Lehtimäki sijaitsi keskellä, joten se valittiin juhlien keskuspaikaksi. Tarvittiin yhteinen, alueita kuvaava nimi näyttelylle. Vanhastaan tätä seutua oli sanottu Ylämaaksi ja lakeuksia Alamaaksi. Akateemikko Kustaa Vilkuna, joka siihen aikaan vietti kesiään Lappajärvellä, vastasi nimiasioiden asiantuntijana, että Ylämaa nimeä ei voi käyttää. Suomessa on Ylämaa niminen kunta, mutta murteellisesti nimi voisi olla Ylimaa. Hän myös toivoi, että nimi jäisi yhteiseksi näille seuduille. Näin ei ole ainakaan vielä tapahtunut.
Muinoin oli myös sananparsi ”Ylämaasta hevosta ja Alamaasta akkaa”. Lause puhukoon puolestaan.
Juhlille tarvittiin tunnus. Isäni oli päätoimikunnassa, ja muistan, että siitä järjestettiin kilpailu. Tunnuksen laatiminen ei kuitenkaan ollut helppo. Käännyttiin jälleen taiteilija Salmenlinnan puoleen. Nopeasti hän piirsi ja suunnitteli paljon puhuvan tunnuksen, jota käytettiin sitten mainoksissa sekä juhlien valmistelun aikaan kirjekuorissa ja papereissa.
Salmenlinna oli maininnut tässä yhteydessä, ettei hän veloita tästä mitään, ”Nämähän ovat niitä yhteisiä asioita”.

Vaikka isäni ei koskaan Lehtimäen kunnan luottamusmiehenä toimiessaan puhunut kotiväelle kunnan asioista, sain kuitenkin näissä asioissa joskus kurkistaa hänen olkansa yli. Niin ne jäivät mieleen.

Maija Flinkman